
Yksi Call Wavesin keskeisimmistä palveluista on ulkoistettu asiakaspalvelu. Ulkoistettu asiakaspalvelu vaatii nykypäivän digitalisoituneessa maailmassa laaja-alaista erikoisosaamista. Toteutamme asiakaspalvelua monelle eri alalle, joista hyvänä esimerkkinä toimii kiinteistö- ja asumispalveluiden ala.
Call Wavesilla on oma asumisen palveluiden tiimi, joka toimii ympäri vuorokauden, vuoden jokaisena päivänä. Tiimimme hoitaa kiinteistöalan asiakaspalvelua hyvin laajalla skaalalla. Asiakaspalveluun kuuluu muun muassa huoltopyynnöistä, isännöinnistä, laskutuksista, asuntonäytöistä ja ovenavauksista huolehtiminen.
Monitahoisten näkökulmien ja kodin merkityksen ymmärtämistä
Tiimimme työskentely on monitahoista, sillä se yhdistää taloudelliset, juridiset, tekniset ja sosiaaliset näkökulmat. Tämän takia asiakaspalvelijoilta vaaditaan laaja-alaista osaamista asumisen palveluista. Heidän tulee esimerkiksi osata haastatella kiinteistön asukkaita siten, että huoltopyynnöt tulee tehtyä laadukkaasti oikeaan paikkaan ja oikealla tavalla. Paikalle täytyy saapua oikeat yhteistyökumppanit, oli kyseessä sitten sähkövika, LVI-vika tai hissivika. Tiimimme osaamiseen kuuluu myös ymmärrys tietoturvasta ja lakipykälistä.
Asiakaspalvelijamme ymmärtävät, että koti on ihmiselle paljon enemmän kuin pelkkä fyysinen tila tai rakennus. Se on yksilöille ja perheille yksityinen paikka, jossa he kokevat turvaa ja rauhaa. Tämän takia tiimin tulee huomioida, että oma koti voi olla yhteydenottajalle varsin sensitiivinen asia. Yhteydenotot ja kysymykset voivat vaihdella suuresti yhteydenottajan taustoista ja kulttuurista riippuen. Edellä mainittujen seikkojen vuoksi valmennamme asiakaspalvelijoitamme säännöllisesti erilaisten ihmisten kohtaamiseen ja kielitaidon ylläpitoon, sekä kehittämiseen liittyen.
Ajankohtaista palvelua ympäri vuoden
Yksi tiimimme keskeisimmistä osaamisista on kyky reagoida nopeasti ja tehokkaasti asukkaiden tarpeisiin ympäri vuoden. Näin keväällä sään vaihtelu voi aiheuttaa odottamattomia ongelmia, kuten vesivahinkoja, tarpeita hiekotushiekan poistamiselle tai lämmitysjärjestelmän häiriöitä. Sulava lumi voi paljastaa tarpeita piharakenteiden ja -istutusten korjaamiselle. Lisäksi monissa taloyhtiöissä kevät aloittaa talkookauden, johon tarvitaan roskalavoja, haravoita ja muita työvälineitä. Näiden tilaaminen onnistuu meidän kauttamme.
Koulutamme asiakaspalvelijoitamme säännöllisesti, jotta vahvistamme heidän ympärivuotista palveluosaamistaan. Esimerkiksi huhtikuussa tiimimme pääsi testaamaan taitojaan realistisessa interaktiivisessa harjoituksessa.
Paljon muutakin kuin asiakaspalvelua
Kiinteistöalan ytimessä ei ole siis vain puheluihin, sähköposteihin ja viesteihin vastaaminen. Kaiken keskiössä on laaja-alainen osaaminen ja toimiva vuorovaikutus, sekä asukkaiden ja kiinteistöjen tarpeiden ymmärtäminen ja niistä huolehtiminen. Haluamme, että asiakkuusyrityksemme saavat meiltä sellaista palvelua, että heidän toimintansa helpottuu oikeasti. Autamme heitä oikeissa asioissa ja heidän tarpeisiinsa sopivalla tavalla. Tämän vuoksi meillä on ympäri vuoden säännöllisiä kumppanuustapaamisia, joissa vaihdetaan kuulumisia sekä käydään läpi alan ajankohtaisia asioita. Katsomme yhdessä tulevaan, jotta voimme tarjota yhdessä kiinteistöille, asukkaille ja muille sidosryhmille parasta mahdollista palvelua ja laadukkaita kohtaamisia.
Vuokra-asuntojen asiakaspalvelu on kiinteistöalan ytimessä, sillä se ei ainoastaan paranna asukkaiden arkea, vaan myös luo perustan kestävälle liiketoiminnalle ja positiiviselle brändimielikuvalle. Oikein toteutettuna asiakaspalvelu on merkittävä kilpailuetu ja todiste siitä, että yritys panostaa enemmän kuin vain rakennuksiin – se panostaa ihmisiin ja heidän kokemuksiinsa. Haluamme olla asiakkaidemme tukena panostamassa näihin asioihin.